”Hyvä asiakaspalvelu on arjen luksuselämys”

Pitkän linjan osaaja Outi Saarela on Helsingin ravintola Bassin uusi ravintolapäällikkö. Saarela korostaa, että asiakaspalvelussa tärkeintä on aitous.
 

Alun perin Outi Saarelasta piti tulla hotellinjohtaja. Idean hän keksi au pair -vuotenaan Lontoossa, ja pyrki sen siivittämänä Hotelli- ja ravintolaoppilaitoksen.

Paha vain, että Saarela valmistui keskelle 1990-luvun puolivälin lamaa, eikä hotellinjohtajan pestejä ollut pahemmin tarjolla.

Pian Saarela löysi kuitenkin itsensä ravintolasta, salin puolelta. Vuosien varrella hän on työskennellyt tarjoilijana, vuoropäällikkönä ja esimiehenä, viimeisimmässä työpaikassaan apulaisravintolapäällikkönä. Nyt hän on aloittanut Bassi Helsinki -ravintolan ravintolapäällikkönä.

– Kaikki menestyvät ravintolat tekevät hyvää ruokaa, mutta asiakaspalvelu on se tärkein tekijä, jolla ravintola erottuu muista. Hyvä asiakaspalvelu on arjen luksuselämys, sanoo Saarela.

– Onnistuneen asiakaspalvelun salaisuus on aitous. Asiakaspalvelussa ei voi teeskennellä: ensinnäkin, teeskentely on itselle todella raskasta ja toiseksi, se näkyy asiakkaille, hän summaa.
 

Saarela on erinomainen esimerkki ihmisestä, joka tekee kuten puhuu. Hän on sydämellinen, avoin ja aidon kiinnostunut asiakkaistaan. Bassi Helsingin ruoriin hän tarttuu innostuneena.

– Tämä kulmaus Espan puiston vieressä on perinteinen, suorastaan historiallinen ravintolapaikka Helsingissä. Bassin tuote on erilainen kuin muilla, ja juuri sellainen, mille Helsingissä on kysyntää. Olemme saaneet koottua erinomaisen tiimin, tuskin maltan odottaa, että remontti valmistuu ja pääsemme avaamaan ovet!

Saarelalle on tärkeää, että työ on osa suurempaa, merkityksellistä tarinaa.

-Jos yrityksen toiminnalta puuttuvat arvot, ei sen palveluksessa ole mitään mieltä olla. Yrityksen arvojen täytyy olla sellaiset, että niiden takana voi seistä, Saarela sanoo.

(Kuvassa Outi Saarela on vierailulla Turun ravintola Bassissa.)


Ravintola Bassi Helsinki avautuu ti 25.6.
Lue lisää ruokalistastamme täältä!
Kesämenu kahdelle 70 eurolla - lue lisää täältä!


Ravintola Bassi Helsinki
Eteläesplanadi 22
00130 Helsinki

 

Sulje